“Mennään bussilla” kuulostaa yhä paremmalta

Suomen suurin bussiyhtiö kaipasi tukea digitaaliseen markkinointiinsa

OnniBus.com on suomalainen kaukoliikenteen bussiyhtiö, jonka avulla matkustaa nopeasti, edullisesti ja luotettavasti kaupungista toiseen. Se on osa Koiviston Auto -konsernia, joka on Suomen suurin bussialan toimija. Matkojen edullinen hinta on keskeinen OnniBus.comin kilpailutekijä. Se mahdollistuu linja-autojen korkean täyttöasteen lisäksi pääasiallisena myyntikanavana toimivan verkkopalvelun avulla.

OnniBus.com halusi pitää markkinoinnin ja sisällöntuotannon pääosin omissa käsissään, mutta näki tärkeäksi löytää vahvan kumppanin hoitamaan digitaalista markkinointia. Yritys kohtasi markkinoinnin jatkuvan muutoksen keskellä päivittäin uusia haasteita, eikä sillä riittänyt resursseja kustannustehokkaaseen hakukonemainontaan. Siksi ulkoistaminen osaavalle kumppanille tuntui parhaalta ratkaisulta.

Kustannustehokkaampaa hakukonemarkkinointia ja parempia tuloksia

OnniBus.comille oli tärkeää lähteä kehittämään yhteistyössä osaavan asiantuntijakumppanin kanssa digitaalista asiakashankintaa ja kasvattaa verkkokaupan asiakasmääriä. Yhteistyö kanssamme käynnistettiin Googlen hakusanamarkkinoinnilla ja myöhemmin markkinoinnin kokonaisuuteen lisättiin myös YouTube-, Display-, Facebook- ja Instagram-markkinointia.

Erityistä huomiota vaati, että OnniBus.comin markkinointitoimenpiteet käynnistyvät usein nopealla aikataululla. Tiimien tavoitettavuuden ja pikaisiin toimeksiantoihin reagoimisen tulikin olla kunnossa, jotta asiakkaan ajankohtaisiksi nouseviin tarpeisiin pystyttiin aina vastaamaan viipymättä.

Ensimmäisen kvartaalin aikana 75 % enemmän myyntiä Google Adsin kautta

Asiakas koki yhteistyön sujuvaksi, ja asetettuihin tavoitteisiin päästiin nopeasti, kun toimenpiteidemme johdosta hakukonemarkkinoinnin kustannustehokkuus ja tulokset parantuivat huomattavasti. Google-kanavasta maksetun hakusanamainonnan avulla aikaansaatu myynti kasvoi ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 75 %. Lisäksi turhat mainosnäytöt vähentyivät ja mainonnan kautta syntynyt konversioprosentti nousi.

Vuoden 2019 viimeisessä kvartaalissa Google Adsin kautta tullut mainostuotto oli 38-kertainen (ROAS 3825 %) sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan mainostuotto 5,5-kertainen (ROAS 550 %).

Kumppani, jonka kanssa on helppo tehostaa liiketoimintaa

Generaxionista on tullut OnniBus.comille tärkeä kumppani, jonka kanssa toteutettu markkinointi on laajentunut koskemaan useita mainoskanavia. Hyvin toimivan yhteistyön myötä on toteutettu myös muita markkinointitoimenpiteitä, kuten erilaisia markkinointikampanjoita. 

OnniBus.com on saanut yhteistyön myötä Generaxionilta paljon syventävää tietoa digitaalisesta markkinoinnista, jonka ansiosta OnniBus.com on voinut kehittää oman verkkokauppansa kannattavuutta. 

Markkinoinnin toimien ulkoistaminen säästää resursseja – usein myös rahaa

75%enemmän myyntiä Google Adsin kautta

38 xmainostuotto Google Adsin kautta

5,5 xFacebook- ja Instagram-mainonnan mainostuotto

Asiakas

OnniBus

Digitaalinen markkinointi

Google Ads-, Instagram- ja  Facebook-mainonta, Ripeä asiakaspalvelu, Kumppanuus

Katso myös

Ota yhteyttä

Mitkä palveluistamme kannattaa yhdistää liiketoimintaan? Keskustellaan.