Tätä nykyä oikein hyviä kalakavereita

Kaikkea, mitä kaatajat ja pyytäjät kaipaavat

Ruoto on Suomen suurin metsästys- ja kalastusliike. Sillä on valikoimissaan yli 30 000 tuotetta, jotka ovat saatavilla Tuusulassa sijaitsevasta myymälästä tai yrityksen verkkokaupasta. 

Ruodon markkinoinnin liiketoiminta kaipasi kasvun vauhdittajaa, ja ajankohtaisiin tarpeisiin kuului etenkin verkkomarkkinoinnin koordinoiminen ja tehostaminen. Siihen haluttiin kumppani, joka ottaisi toiminnasta määrätietoisesti vastuun ja pystyisi tuottamaan ratkaisuja, jotka parhaiten edistäisivät yrityksen kasvutavoitteita.

Harkittuja toimenpiteitä budjetin puitteissa

Tavoitteena oli kehittää Ruodon verkkokauppaa ja kasvattaa yrityksen tunnettuutta merkittävästi. Yhtiömme yhteistyö käynnistyi Ruodon kanssa Google Ads -hakumainonnalla, ja syksyllä 2019 kokonaisuus laajeni Google Shopping -kuvamainonnalla. Lisäksi laajensimme ja segmentoimme hakukampanjoita. Samalla mainosbudjetit kasvoivat vastaamaan kiihtyneeseen kysyntään. 

Asiakas luotti näkemykseemme suunnitella budjetit ja toteuttaa tehokkaasti tarkoituksenmukaisimmat palvelut. Tarjotun kokonaisuuden nähtiin vastaavan hyvin Ruodon sen hetkisiä tarpeita ja tavoitteita. 

Budjetin tuplaaminen triplasi myynnin Google Ads -kanavassa

Google Ads -hakumainonnassa tuloksia syntyi nopeasti: verrattaessa 10 kuukauden jaksoa edelliseen 10 kuukauteen konversiot kasvoivat 238 % ja hakumainonnan kautta tullut myynti jopa 271 %. 

Myöhemmällä 10 kuukauden ajanjaksolla budjetti nousi edelliseen ajanjaksoon verrattuna 203 %, minkä ansiosta saavutettiin erittäin huomattava Google Ads -kanavan kautta kumuloitunut myynnin kasvu. 

Toimenpiteiden tuloksellisuus osoitti, miten mainonnan tuottaessa tasaisesti ostoja, kannattaa budjetissa olla liikkumavaraa. Näin varmistetaan, että asiakasta pystytään palvelemaan juuri silloin, kun hänellä on ostohalukkuutta. 

(Tulokset ajalta 11/2018–9/2019 ja 10/2019–8/2020.)

Konversioiden kasvu238 %

Orgaaniset sijoitukset Googlen paraatipaikoille kasvattivat konversioita 90 %

Parhaimman Google-näkyvyyden varmistamiseksi aloitimme syyskuussa 2019 hakukoneoptimoinnin projekti. Tulokset olivat erinomaisia. 11 kuukauden optimointijakson jälkeen verkkokaupan konversioiden määrä kasvoi orgaanisen liikenteen kautta lähes 90 % ja tuotto 120 %. Verkkokauppaan johtavien klikkausten määrä nousi yli 60 % ja löydettävyys, eli sivuston saavuttamat näyttökerrat, kasvoi 77 %. 

(Tulokset ajalta 6/2019–8/2019 vertailtuna samaan ajanjaksoon vuotta myöhemmin 6/2020–8/2020.)

Kannattavaa kumppanuutta

Hakukoneoptimoinnissa saavutetaan parhaimmat tulokset, kun yhteistyö on tiivistä asiakkaan ja kumppanin välillä. Alkutaival ensimmäisen 12 kuukauden sopimuskauden osalta sujui sisältöpainotteisesti ja toiseen osapuoleen tutustuen. Yhteistyömme syveni hedelmälliseksi kumppanuudeksi, mikä näkyi Ruodon liiketoiminnan ja liikevaihdon huomattavana kasvuna. 

Kumppanuussuhteissa asiakas voi luottaa siihen, että Generaxionin asiantuntijat panostavat heihin ja perehtyvät huolellisesti heidän liiketoimintaansa. Tämän luottamuksen myötä syntyvät edellytykset yhteistyön kehittymiselle eteenpäin myös tulevaisuudessa. Se luo tuloksellisen liiketoiminnan kasvattamiselle yhä vankemman pohjan.

Sujuvalla yhteistyöllä luodaan edellytyksiä liiketoiminnan kasvulle

Google Ads -kanavan kautta kumuloitunut myynnin kasvu271%

Konversioiden määrän kasvu orgaanisen liikenteen kautta90%

Asiakas

Ruoto Oy

Verkkokaupan ja tunnettuuden kehittäminen

Digimarkkinoinnin kanavat, Google-näkyvyys, Asiakkaan budjetin mukaisia toimenpiteitä, Kumppanuus

Katso myös

Ota yhteyttä

Mitkä palveluistamme kannattaa yhdistää liiketoimintaan? Keskustellaan.