JOUKO – Lappeenrannan joukkoliikenne

Teimme: Konsepti, Markkinoinnin suunnittelu, Markkinointimateriaalit, Valokuvaus, Visuaalinen identiteetti

Lappeenrannan joukkoliikenteen visuaalisen ilmeen uudistaminen haluttiin tehdä yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa. Ilmeen uudistuksen yhteydessä järjestettiin äänestys, jossa kaupunkilaiset äänestivät neljästä eri värivaihtoehdosta parasta – ja hieman yllättäen räväkkä pinkki valikoitui ylivoimaiseksi voittajaksi.

Kaupunkilaiset mukana brändityössä

Ideoimme uuden visuaalisen ilmeen tueksi myös uuden nimen, jonka tuli olla ytimekäs, helposti muistettava ja lausuttava, tuttu, erottuva ja kutsuva. Nimeksi valittiin “Jouko”, joka juontuu sanasta joukkoliikenne. “Jouko” muodostaa puhuttaessa myös kaksoismerkityksen: “Mennään joukolla.”

Konseptiksi muodostui lopulta “Nyt kuljetaan Joukolla”, johon sisältyi olennaisesti kaupunkilaisten äänestämän värin lisäksi myös kaupunkilaisten kuvat bussien kuvituksessa. Kaupunkilaisille järjestettiin mahdollisuus tulla drive-in kuvauksiin, joka sai erittäin positiivisen vastaanoton. Bussit erottuvat kaupungilla kulkiessaan riemastuttavasti muusta liikenteestä.

Bussien väriäänestys

Bussien värityksestä toteutettiin kaupunkilaisille avoin äänestys. Viralliset äänet laskettiin äänestyssivulta (lappeenranta.fi) sekä asiakaspalvelukeskus Winkistä. Äänestyksestä viestittiin kaupungin verkkopalvelussa ja Facebook-sivuilla, tiedotteessa, paikallismedioissa ja paikallisbusseissa. Äänestyksessä eniten ääniä sai Pinkki, 46,6 % äänistä.

Yhteistyö Generaxionin kanssa toimi saumattomasti ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Parasta projektissa oli lopputuloksen lisäksi kaupunkilaisissa herännyt innostus ja aito ilo päästä mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin.

Olli Hirvonen, kaupungininsinööri, Lappeenranta

Liikutaan hyväntuulisella Joukolla

Uutta nimeä ja ilmettä pidetään kaupunkilaisten keskuudessa hyväntuulisena ja muiden kaupunkien vastaavista erottuvina. Kaupunkilaisten kuvat, pinkki väri ja yhtenäinen brändi-ilme näkyy vahvasti myös joukkoliikenteen aikatauluissa ja muissa julkaisuissa. Jouko on erinomainen esimerkki paitsi kaupunkilaiset osallistavasta brändi-ilmeestä, myös siitä, ettei joukkoliikenteen tarvitse olla tylsä. 

Voimmeko olla avuksi?

Jätä meille yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella tai katso yhteystietomme.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.