Käyttökokemus joko tuo tai vie asiakkaita

Suomalaiset ovat ahkeria internetin mobiilikäyttäjiä. Yhteyksien ja laitteiden kehitys sekä tottumusten muutos lisää käyttöä entisestään. On yhä tärkeämpää, että yritysten toimintaympäristöt palvelevatkin mahdollisimman sujuvasti alati digitalisoituvaa käyttäjäkuntaa kaikilla päätelaitteilla.

Tavoitteena ennakkoluuloton tiennäyttäjä

Imatran YH-Rakennuttaja Oy on Imatran kaupunkikonserniin kuuluva, yli 60-vuotias seudun johtava kiinteistöorganisaatio, jonka omistaa Imatran kaupunki. He havahtuivat paitsi verkkosivustonsa olemattomaan mobiilikäytettävyyteen, myös jo aikansa eläneeseen brändimielikuvaan. Verkkosivustosta haluttiin mahdollisimman käyttäjäystävällinen, brändin kommunikaatio haluttiin yhtenäistää ja vanhahtavaa mielikuvaa haluttiin terävöittää. Tavoitteena on olla nyt ja tulevaisuudessa näkemyksellinen sekä ennakkoluuloton tiennäyttäjä digitalisoituvassa markkinassa.

Brändin kuuluu näkyä ja tuntua

Yhtenäistä yrityskuvaa, positiivista tunnettuutta ja kohdeyryhmille relevanttia brändiä lähdettiin rakentamaan arvoista ja ydintoiminnoista alkaen. Brändin visuaalisen identiteetin uudistuksen lisäksi myös nimenvaihdos tuli ajankohtaiseksi. Haluttiin uutta ja ytimekästä, lämminhenkisesti, toimiympäristöä unohtamatta. Syntyi Mitra. Mitra-nimen alla eri toimialat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka helpottaa asiakkaiden elämää; nyt he kommunikoivat vain Mitran kanssa, vaikka toimintojen taustalla vaikuttavat useat tytäryritykset.

Tavoitteenamme on kasvattaa liiketoimintaa ja saada sitä kautta investointeja Imatralle. Vahva, uusi brändimme luo edellytykset koko kaupungin elinvoiman kehittämiseen. Generaxion toi meille tarvittavan lisäarvon tulevaisuutta varten.

Lassi Nurmi, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy

Käyttökokemus palvelu­muotoilun lähtökohtana

Kaupungit ja kunnat kilpailevat yritysten sijoittumisesta ankarasti. Avainasemassa kilpailussa on toimialan tärkein myynti- ja markkinointikanava: palveleva ja kattava verkkopalvelu. Verkkopalvelun uudistuksella mahdollistettiin vahvempi digitaalinen läsnäolo ja siten aktiivinen ja sujuva yhteydenpito sidosryhmiin – myös mobiilisti. Uusi verkkopalvelu tukee Mitran palvelulupausta: asiakkailla on helpot, sähköiset asiointikanavat, joissa kaikki asunto- ja yrityskohteet ovat kattavasti esillä. 

Uuden digitaalisen ympäristön avulla voidaan haastaa perinteisiä toimialarajoja.

Asiakas

Mitra Imatran Rakennuttaja Oy

Brändin ja verkkopalvelun uudistus

Digitalisaatio, Digitaalinen markkinaosuus, Brändin rakentaminen, Verkkopalvelun toiminnallisuudet

Katso myös

Ota yhteyttä

Haluatko kuulla enemmän keinoista tuloksen takana?