Musiikkitalo – Vapaapäivä

Asiakas: MusiikkitaloTeimme: Konsepti, Markkinointimateriaalit, Visuaalinen identiteetti

Musiikkitalo on monipuolinen tapahtumatalo Helsingissä

Helsingin ydinkeskustassa toimiva Musiikkitalo on kaikille avoin konserttikeskus ja kohtauspaikka, jonka kuusi konserttisalia tarjoavat yli 1600 elämyksellistä tapahtumaa vuodessa. Musiikkitalon tiloissa toimivat lisäksi muiden muassa Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Sibelius-Akatemia. 

Asiakkaan tarpeena oli Vapaapäivä-tapahtuman markkinointiviestinnän uudistaminen

Musiikkitalossa on kerran vuodessa Vapaapäivä-niminen tapahtuma, jonka aikana järjestetään mielenkiintoista ohjelmaa, tutustumiskierroksia tiloihin ja korkeatasoisia konsertteja moneen makuun. Kaikkiin aktiviteetteihin on vapaa pääsy, sillä Vapaapäivän toiveena on saada ihmiset saapumaan paikan päälle ja tutustumaan Musiikkitalon toimintaan.

Musiikkitalo halusi uudistaa Vapaapäivän visuaalista ilmettä ja viestintää sekä tuoda tapahtuman yhä laajemmin kohderyhmien tietoisuuteen. Tavoitteena oli tunnettuuden lisääminen ja Musiikkitalon kävijämäärän kasvattaminen niin Vapaapäivä-tapahtumassa kuin muinakin ajankohtina.

Kehitimme markkinointiviestinnän konseptia sekä visuaalista ilmettä ja puhuttelutyyliä

Toimeksiannossa lähdettiin liikkeelle Vapaapäivä-tapahtuman markkinointiviestinnän konseptin arvioimisesta ja sen uudistamisesta tarvittavin osin. Konseptia päädyttiin kehittämään ja siihen tuotiin tarinallisuutta. Tämä loi suuntaviivat visuaaliselle ilmeelle sekä kohderyhmien puhuttelutyylille ja markkinointiviestinnän äänensävylle.

Konseptin teema kiteytyy lauseessa, jota voidaan käyttää sloganin kaltaisesti. Se viittaa siihen, että Musiikkitalo toivottaa vierailijat tervetulleeksi ja haluaa oppia tuntemaan heidät, sekä ajatukseen siitä, miten vierailijoilla on hauskaa tutustuessaan niin Musiikkitaloon kuin toisiinsa Vapaapäivän aikana.

Markkinointikampanja toteutettiin määritellyn visuaalisen tyylin ja puhuttelutavan asettamissa raameissa. Siihen sisällytettiin niin digitaalisissa ympäristöissä, Musiikkitalon sisä- ja ulkotiloissa kuin Helsingin katukuvassa näkyvää mainontaa ja viestintää.

Tuloksellista toimintaa

Toimenpiteet osoittautuivat onnistuneeksi, sillä uudistettua konseptia noudattavan markkinointikampanjan myötä Musiikkitalon verkkosivuilla vierailijoiden määrä lisääntyi merkittävästi kampanjan kuluessa. 

Käyttäjämäärät kasvoivat yli 30 % aiempiin vuosiin verrattuna.

Uudistetaanko yrityksenne markkinointiviestintää? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.