Pukkila Oy

Teimme: Digitaalinen markkinointi, Markkinoinnin suunnittelu, Sisällöntuotanto

Pukkila Oy on keraamisten laattojen asiantuntija, joka palvelee rakentamisen ja sisustamisen ammattilaisia sekä kuluttajia kaikkialla Suomessa – verkossa, viidessä Pukkila-myymälässä ja Helsingin showroomissa, sekä laajan jälleenmyyjäverkoston kautta. 

Rakkaudesta laattoihin jo vuodesta 1874

Yrityksen jo lähes 150-vuotinen tarina alkoi Turun Kaakelitehtaasta, komeiden kaakeliuunien valmistajana. Lattia- ja seinälaattojen valmistus alkoi 1930-luvun alussa, jolloin otettiin myös käyttöön Pukkila-tuotemerkki uudemman tehtaan sijaintipaikan nimen mukaisesti.

Olemme toimineet jo usean vuoden ajan Pukkilan markkinointikumppanina, ja tukeneet yrityksen liiketoiminnan kasvua erityisesti digitaalisen markkinoinnin ratkaisuilla sekä sisällöntuotannolla. 

Keskeisin tavoitteemme on kasvattaa yrityksen tuotteiden myyntiä kuluttajille, kotien rakentajille ja remontoijille. Tässä olemme myös onnistuneet: Pukkilan kuluttajamyynti on kasvanut vuosien 2018–2021 aikana + 25 %. Suunnittelemamme ja toteuttamamme markkinoinnin kokonaisuus tukee kysynnän kasvua myös B2B-sektorilla, jossa Pukkilan ammattilaiskohderyhmän muodostavat muun muassa arkkitehdit, sisustussuunnittelijat ja rakennusurakoitsijat.

Markkinointia tunnettuuden kasvattamisesta taktiseen tuotemainontaan

Vaikutamme toteuttamillamme toimenpiteillä Pukkilan kohdeasiakkaiden ostopolun alkuvaiheesta aina ostoon ohjaavaan, muun muassa taktiseen tuotemainontaan saakka. Ostopolun alkupäässä, eli tunnettuuden kasvattamisessa ja kiinnostuksen herättämisessä, markkinoinnin sisällöissä korostuvat brändin ja sen tuoteperheen visuaalisuus, joka toimii inspiraation lähteenä. 

Sekä kodista tai remontista haaveilevia kuluttajia että niitä suunnittelevia ammattilaisia tavoitetaan monikanavaisella markkinoinnilla, jota toteutetaan niin SoMessa kuin Googlen mainosverkoston eri kanavissa – sisältöjen vaihdellessa esimerkiksi innostavista referenssikohteista varastojen tyhjennysmyynteihin isoilla alennuksilla.



Kehitämme myös asiakkaan verkkopalvelua sisällöllisesti, esimerkiksi päivittämällä ammattilaiskohderyhmille suunnattuja sisältöjä ja tuotekategorioiden kuvauksia sekä tuottamalla referenssitarinoita.

+ 83%Verkkopalvelun liikenteen kasvu*

+ 25%Kuluttajamyynnin kasvu*

* Tarkastelun ajanjakso vuodet 2018–2021

Yhteistyö Generaxionin tiimin kanssa ollut sujuvaa ja tuloksellista jo vuosien ajan. Arvostan asiakasvastaavamme ja muiden asiantuntijoiden ammattitaitoa sekä kykyä ymmärtää juuri meidän yritystämme ja liiketoimintaa.

Olen voinut luottaa siihen, että ehdotetut ja toteutettavat markkinoinnin toimenpiteet palvelevat tavoitteitamme ja että Generaxionissa tehty sisällöntuotanto vahvistaa brändimme houkuttelevuutta. Opin myös itse heiltä koko ajan uutta digitaalisesta markkinoinnista, mikä auttaa minua onnistumaan työssäni.

Anna-Kaisa Tuomi, Markkinointi & Viestintä, Pukkila Oy

Keskustellaanko yrityksesi kysynnän kasvattamisesta?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.