Purado

Teimme: Brändi-identiteetti, Hakukoneoptimointi, Markkinointimateriaalit, Sisällöntuotanto, UIUX, Valokuvaus, Verkkopalvelu

Purado Oy:lle toteutettiin mittava brändiuudistus, jossa vaihtui visuaalisen ilmeen lisäksi myös yrityksen nimi.

Perheyritys 1950-luvulta

Alunperin 1950-luvulla perustettiin yritys nimellä Mekanisoitu Valu, jonka toimintaa aiottiin laajentaa venttiilien valmistukseen vuonna 1972. Siihen ei koskaan päästy, mutta tuolloin rekisteröitiin käyttöön nimi Finn-Valve Oy. Mekanisoitu Valu jaettiin 90-luvun alussa kahteen eri yhtiöön, koska metallivalun rinnalle oli syntynyt uusi toimiala: polyuretaanituotteiden valmistus.

Mekanisoitu Valu jatkaa edelleen toimintaa nimellä Mekava Oy ja Finn-Valve keskittyi polyuretaanituotteisiin. “Silloin 90-luvulla tämä nimenvaihdos olisi varmaan ollut hyvä ajatus, mutta taisi olla kiire tehdä varsinaista bisnestä. Tarina ei kerro,” veistelee toimitusjohtaja Jani Salo. Nyt aika oli kypsä uudistukselle.

Finn-Valve on nyt Purado

Kaikki suunnittelu lähti perusteellisesti tehdystä brändistrategiasta, missä kartoitettiin yrityksen identiteetin kannalta oleellisimmat pääkohdat. Purado valmistaa nykyisin korkealaatuisia ja yksilöllisistä lähtökohdista kehitettyjä uretaanielastomeerituotteita teollisuuden tarpeisiin.

Vuosikymmeniä käytössä olleen nimen vaihtaminen uuteen ei ole ikinä helppo päätös, eikä sitä pidä tehdä kevyin perustein. Esitetyistä vaihtoehdoista nousi selkeäksi voittajaksi Purado, jossa yhdistyy erinomaisesti yrityksen nykyinen ydinosaaminen: PU, eli polyuretaani ja RADO, joka on esperanton kieltä ja tarkoittaa pyörää.

Päätuotteen muoto toistuu visuaalisuudessa

Visuaalinen identiteetti rakentui vahvistamaan brändistrategiassa kiteytettyjä arvoja, missiota ja visiota. Aiemmasta ilmeestä tuttu sininen väri haluttiin säilyttää ja värimaailma pidettiin tyylikkään pelkistettynä. Logossa toistuu päätuotteen, pinnoitetun ja laakeroidun pyörän, muoto. Samaa pyöreää muotoa tuotiin myös graafisena elementtinä elävöittämään materiaaleja.

Kokonaisvaltaisessa brändiuudistuksessa määriteltyjen kärkiviestien, tone-of-voicen ja visuaalisen identiteetin lisäksi Puradolle toteutettiin myös uuden ilmeen mukainen verkkosivusto. Identiteetin mukaisesti toteutetut brändi- ja tuotekuvaukset olivat tärkeä osa eheää visuaalista kokonaisuutta. 

Kaiken kaikkiaan yhteistyö sujui leppoisan mutkattomasti ja olemme ehdottoman tyytyväisiä sekä uuteen nimeen, että ilmeeseen. Seuraavana savottana on vanhojen fyysisten materiaalien päivittäminen uuden nimen mukaiseksi. Asiakkailtamme olen myös kuullut pelkästään positiivista palautetta paitsi nimestä, myös uudesta modernimmasta ilmeestä.

Jani Salo, toimitusjohtaja, Purado Oy

Haluatko erottua?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.