Restel

Asiakas: Restel OyTeimme: Visuaalinen identiteetti

Visuaalinen identiteetti johtavalle ravintola-alan toimijalle

Restel Oy on kotimainen, maamme johtava ravintola-alan konserni. Restelin ravintolaverkostoon kuuluu parisataa ravintolaa eri puolilla Suomea. Sen operoimiin ravintoloihin kuuluu sekä kotimaisia suosikkeja että tunnettuja kansainvälisiä brändejä. Pitkäaikainen asiakkaamme sai suunnittelumme tuloksena uuden visuaalisen identiteetin.  

Vastuullinen ja ihmisläheinen – tavoite uudistukselle

Restel oli tunnistanut tarpeen visuaalisen identiteetin uudistukselle – aiempi ilme koettiin ajastaan jälkeen jääneeksi, vanhanaikaiseksi ja jopa pölyyntyneeksi. Asiakkaamme liiketoiminta oli myös vuosien saatossa laajentunut, eikä aiempi ilme tukenut parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia sen osa-alueita.

Saimme tehtäväksi suunnitella brändiä tukevan identiteetin, joka viestii edelläkävijyyttä ja dynaamisuutta. Tärkeä tavoite uudistukselle oli vahvistaa mielikuvaa Restelistä vastuullisena ja ihmisläheisenä työnantajana. 

Tuttua värimaailmaa, uutta dynamiikkaa

Kaikki brändin kehitystyö on yhteistyötä asiakkaan kanssa, niin myös visuaalisen identiteetin suunnittelu. Visuaalisuutta uudistettaessa on aluksi arvioitava, kuinka laajoja uudistuksia halutaan tai on kannattavaa toteuttaa.

Perusteellisen taustatyön, asiakkaan kanssa käytyjen keskustelujen ja kokeilujen jälkeen Restelin pääbrändivärinä päätettiin pitää oranssi. Pitkään yritysilmeessä mukana kulkenut väri koettiin osaksi yrityksen persoonaa. Oranssin sävyä viilattiin dynaamisemmaksi ja nykyaikaisemmaksi, ja se sai rinnalleen muita värejä. Päävärin ja sitä tukevien värien yhdistelmät tuovat mahdollisuuksia aiempaa monipuolisempaan, mutta silti hallittuun visuaaliseen viestintään.

Ohjeisto kokoaa lopputuloksen

Visuaalinen identiteetti koostettiin graafiseen ohjeistoon, joka on työkalu kaikille brändin kanssa työskenteleville. Ohjeiston tarkoitus on inspiroida brändin mukaiseen, yhtenäiseen ja vaikuttavaan visuaaliseen viestintään. 

Ensimmäisessä vaiheessa visuaalinen identiteetti jalkautettiin yrityksen presentaatiopohjiin. Suunnittelussa ja ohjeistossa on huomioitu ilmeen soveltaminen myöhemmin myös muissa aineistoissa ja digitaalisissa kanavissa.

Olimme jo irtaantumassa oranssista brändivärinä, mutta Generaxionin tiimi haastoi tätä päätöstä hyvien perustelujen tukemana. Päädyimme säilyttämään värin onnistuneella sävymuutoksella, ja lisävärit tuovat kaivattua monipuolisuutta.

Ohjeisto arjen työkaluna on myös juuri sellainen mitä olimme toivoneet.

– Kaisa Kasila, Markkinointijohtaja Restel Oy

Uudistetaanko teidänkin yrityksenne visuaalisuutta?

Ota yhteyttä!