Soitin Laine

Teimme: Digitaalinen markkinointi, Konsepti, Markkinointimateriaalit, Visuaalinen identiteetti

Kohderyhmiä kunnioittavaa soitinmainontaa digitaalisissa välineissä

Soitin Laine on kivijalassa ja netissä toimiva laadukas soitinkauppa. Jo vuonna 1931 ensimmäisen myymälänsä avannut Soitin Laine on erityisen tunnettu ammattimuusikoiden ja oppilaitosten keskuudessa. Soitin Laineen kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu klassisen musiikin soittimia, elektronisen musiikin instrumentteja, studiotekniikan tuotteita ja bändisoittimia, joille kaikille on omat kohderyhmänsä – ja siten myös mainoksensa.

Mainosten keskiössä on aina Soitin Laineen asiantuntijuus, oli soittaja sitten ammattilainen tai vasta harrastuksensa alussa.

Mainosten visuaalisen sisällön määrittelevät pitkälti valmistajien kuvat, joita ei kuitenkaan usein näytetä kokonaisuudessaan, vaan kuvissa keskitytään soitinten kauniisiin yksityiskohtiin. Ne kertovat omaa tarinaansa soitinten laadusta. Mainosten oivaltavat otsikot vuorottelevat informatiivisen sisällön kanssa.

Sovitus kohdalleen

Soitin Laine ymmärtää aidosti, mitä muusikot, musiikkia opiskelevat sekä oppilaitokset kaipaavat.

Eri kohderyhmiä lähestyttiin soitinryhmä- ja tarvekohtaisilla mainossarjoilla, jolloin mainosten osumatarkkuus paranee merkittävästi.

Meemejä unohtamatta.

Mougit ja muugit
Soitin Laineelta

Legendaarista mainetta nauttivat Moog-syntetisaattorit ovat tärkeä tuoteryhmä Soitin Laineelle sekä liiketoiminnan että yrityskuvan kannalta – toimiihan yritys Moogien maahantuojana.

Moogien historia on olennainen osa elektronisen musiikin historiaa. Moogeille luotiin oma ilmoitussarjansa, jossa ilmoituksiin sisällytettiin aiheeseen tiiviisti nivoutuvaa huumoria. Se puettiin muotoon, joka osoitti kohderyhmälle Soitin Laineen tuntevan perinpohjaisesti myymänsä Moogit sekä ymmärtävänsä kohderyhmän kokemusmaailmaa syntetisaattoreihin liittyen: ilmoitusten otsikoinnissa englanninkieliset ja suomenkieliset otsikot kulkevat sulassa sovussa ja lukijaa viihdyttävät pienet sanaleikit –  kuten ”Be The Conductor”, jossa ”Conductor” viittaa sekä orkesterinjohtajaan että johtimeen, joina thereminin soittaja käsiä ilmassa heilutellessaan toimii.

Löysimme yhteisen sävelen

Kun ilmoitukset puhuvat samaa kieltä kohderyhmien kanssa ja tarjoavat musiikkiin ja sen luomiseen liittyviä oivalluksia, osoittaa se Soitin Laineen olevan samalla aaltopituudella kohderyhmien kanssa. 

Virkistävä mainos Soitin Laineelta, voip olla että ehken ostettaahin jottain. Kiitos uudistetusta markkinoinnista.

Nämä mainokset ovat todella upeita.

(Kommentteja online-mainoksiin)

Viritetäänkö sinunkin markkinointiin oikea sointi?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.