Tauolla mainostauolla

Teimme: Konsepti, Käsikirjoitukset, Markkinointimateriaalit, Tuotannon ohjaus, Valokuvaus, Äänituotanto

HelmiSimpukan matka desibeleissä mitattuna

Generaxion on suunnitellut Shellin ja HelmiSimpukan markkinointiviestintää Suomessa kokonaisvaltaisesti. Brändejä hallinnoi Suomessa energiayhtiö St1, jonka kanssa aloitimme yhteistyön jo 2016.

Radio on ollut HelmiSimpukan markkinointipaletissa painokkaasti edustettuna, soihan laite ahkerasti liikenteessä. Olemme toteuttaneet useita radiomainonnan konsepteja, joissa vastuullamme on ollut käsikirjoituksen ja ohjaamisen lisäksi usein leikkaus ja miksaus. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Vuodesta 2020 alkaen niin HelmiSimpukan ruokalistan, lounaan, pikaruoan, kahvin kuin vitriinituotteidenkin myynti on kasvanut jatkuvasti.


Vaikka seuraavaksi esiteltävät spotit vaihtelevat niin tyyliltään kuin kaupallisilta tavoitteiltaan, yhteistä niille on pyrkimys viihdyttää. Siten voi äänimainonnan keinoin paitsi erottua ja jäädä asiallaan mieleen, myös rakentaa tunneperäisiä assosiaatioita viihtyisämpään taukopaikkaan. Esittelemme muutaman spotin ja ajattelua niiden taustalla – onhan huumorin selittäminen auki selvästi aliarvostettu kirjoittamisen laji.

Helminen huilaa nyt hetken

– Helminen, terve! Ootko töissä?
– En tietenkään.

Määrittelemättömän firman erikoisedustaja Helminen viihtyy HelmiSimpukassa tauolla – toistaiseksi. Liioittelu on tietenkin huumoriin suojiin verhotun markkinointiargumentoinnin luottotyökalu. Lisäksi koomista jännitettä haetaan virittelemällä hahmojen tavoitteet törmäyskurssille sekä klassisesti auktoriteetteja tölvimällä.

Helmisen voi todeta kohonneen HelmiSimpukan luottokonseptiksi, jonka kanssa on toteutettu jo useita kampanjoita, joiden avulla sekä HelmiSimpukan ateriamyynti että asiakaskäynnit ovat kehittyneet positiivisesti. Tämä on paitsi tunnettuuden rakentamisen, myös tuotannon kannalta kätevää. Löytäähän hahmon aina samasta paikasta äänityksiin. Ne sekä roolituksen toteuttivat kanssamme Nanoverse.

Ihan epistä

Kriittisen ajattelun peruskysymys kuuluu: ”kuka hyötyy”.  Käsittelemme kai siis myönteisen ajattelun dogmia, kun utelemme: ”kuka ei hyödy edullisista lasten annoksista?”. Vastauksessamme käännämme aikuisten ja lasten roolit päälaelleen. Samalla paradoksaalinen kampanjaslogan ”Takapenkki on etupenkki” saa lisää selkänojaa. Spiikkerien penkit ja mikrofonit löytyivät kampanjaan Silenciosta, joka hoiti myös roolitukset.

Takapenkki on etupenkki 1

Takapenkki on etupenkki 2

Klassisesti uudistunut lista

Nostalgia on tunteena siinä määrin vahva ja palkitseva, että sen on todettu aiheuttavan jopa riippuvuutta*. Kaipuu menneeseen trendasi markkinoinnin tehokeinona globaalisti entistä enemmän 2020 alkaen, kenties epävarmoista ajoista johtuen. Kun lämpimät muistot palautetaan mieliin, kokemus voi heijastua viestintuojaan. Viittaukset esimerkiksi nuoruuden popkulttuuriin ja erityisesti musiikkiin aiheuttavat helposti mielihyvää suuressa joukossa – ja jo muutamassa sekunnissa.

HelmiSimpukan vuonna 2020 lanseeraama ruokalista oli määrätietoinen paluu perusasioiden äärelle, joten nostalgian hyödyntäminen markkinointiviestinnän konseptissa oli entistä perustellumpaa.

Kampanja ammensi hillitystä itseironiasta, 80-luvun estetiikasta ja musiikista, sillä suurin osa laajasta kohderyhmästä oli elänyt tuon Suomelle vakaan ajanjakson. Pandemian keskellä eskapismille oli tilausta, vaikka ravintolakäynnit olivat viranomaispäätöksillä rajoitettuja.

HelmiSimpukan ruokalista uudistui klassisesti – koska ennen oli paremmin. Kampanjan musiikkipastissit sekä äänitykset teimme Silencion kanssa.

*Noriuchi M, et al. Memory and reward systems coproduce ’nostalgic’ experiences in the brain. Soc Cogn Affect Neurosci. 2016 Jul;11(7):1069-1077.

Listahittejä joka makuun

Kyseenalaisen viisauden mukaan kun ei ole mitään sanottavaa, se kannattaa laulaa. Sama metodi toimii, kun sanottavaa on viiljalti tai yhden asian on määrä jäädä mieliin.


Olemme usein teettäneet sanoituksiimme räätälöityjä sävellyksiä, joissa toteutus parodioi kulloinkin käytettävän tyylilajin ominaispiirteitä. Genrevaihtelua on paitsi spottien välillä, joskus yhdenkin spotin sisällä korostamassa monipuolisuutta. Tarjoaahan HelmiSimpukka makuja joka lähtöön – myös musiikkimauissa.

Olisiko aika päästä itse ääneen?

Ota yhteyttä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.