Google Ads Performance Max – uusi kampanjatyyppi hyödyntää koko Googlen verkostoa

Google lanseerasi hiljattain uuden, vahvasti konversiotavoitteisiin perustuvan Performance Max -kampanjatyypin. Mitä uusi kampanjatyyppi tarkoittaa ja mahdollistaa? Kokosimme asiantuntijamme avulla huomioita.

Google Ads Performance Max (suomeksi Maksimitulokset) “muuttaa digimainonnan pelikenttää”. Tämän suuntaisia luonnehdintoja ovat digimarkkinoinnin ammattilaiset lausuneet kevään aikana. Heidi Zaicew, yksi Google-mainonnan asiantuntijoistamme valottaa mistä on kyse.

“Performance Max on ensimmäinen kampanjatyyppi, joka hyödyntää koko Googlen verkostoa. Merkittävin uutuus on se, että samaan tavoitteeseen pyrkiviä kampanjoita, esimerkiksi Google Ads hakusanamainonnassa, YouTubessa, Display-verkostossa tai Maps-sovelluksessa ei välttämättä tarvitse perustaa erikseen”, aloittaa Zaicew, Senior Google Ads Specialist.

Zaicew kiirehtii kuitenkin lisäämään, että erilliset kampanjat voivat silti yhä olla perusteltuja. Mainokset Performance Max -kampanjoissa ovat responsiivisia, eli niiden mukautuminen eri päätelaitteille on huomioitava. 

“Mainostajan vaikutusmahdollisuudet siihen mitkä kuvat ja tekstit tarkalleen näytetään missäkin mediassa eivät tässä kampanjamuodossa toteudu. Jos visuaalisuuden vaaliminen on mainostettavalle brändille keskeistä, on automaatioon perustuvan Performance Max -kampanjan sijaan erillinen display-kampanja edelleen parempi vaihtoehto”, havainnollistaa Zaicew. 

Koneoppiminen ja automaatiot keskiössä – Huomioita Performance Max -kampanjasta

Kuvan lähde: Google Ads & Commerce Blog, 2021.

1. Konversiotavoitteisiin perustuvaa, automaatioita hyödyntävää kampanjointia

Performance Max-kampanjan ytimessä ovat aina mainostajan konversiotavoitteet, eli toimenpiteet, joiden suorittamista kohti kohdeyleisöä mainosten avulla ohjataan.

“Näihin tavoitteisiin ohjaamisessa Google hyödyntää laajasti sille kertynyttä dataa, esimerkiksi aiemmista kampanjoista ja yleisökohdennuksista. Koneoppimisen kautta tuloksia parannetaan Google Adsin automaatiolla kampanjan aikana”, kuvailee Zaicew.

Tavoitteiden ja strategioiden määrittelyssä, esimerkiksi automaattisten hintatarjousten asettamisessa tulee asiantuntijan mukaan tietenkin olla huolellinen. Digimarkkinoinnin asiantuntijan tulee lisäksi valita kampanjaan sopivat kuvat, tekstit ja videot, sekä mahdollisesti tuotesyöte, mikäli sellainen on saatavilla.

 “Kun nämä on tehty, voidaan karrikoiden sanoa Googlen hoitavan loput.”


2. Googlen koko verkosto kaikkien mainostajien ulottuville

Pienempikin yritys voi Performance Max -kampanjalla näkyä laajasti kaikissa Googlen palveluissa. Kampanjamuodon etuja pystyvät hyödyntämään laajasti sekä kuluttajia että yritysasiakkaita tavoittelevat markkinoijat.

Voiko aiemmin vaikkapa kolmeen kanavaan hajautettua budjettia nyt pienentää Performance Max -kampanjaan siirryttäessä ja odottaa silti tulosten pysyvän vähintään samana?

“En lähtisi automaattisesti alentamaan budjetteja. Uusien kampanjamuotojen kanssa ei voi luottaa vanhoihin lainalaisuuksiin, vaan menee väistämättä tovi ennen kuin opimme millaisissa tavoitteissa kullakin toimialalla uusi kampanja toimii parhaiten”, sanoo Zaicew.


3. Yleisöt ja laadukkaammat kohdennukset kasvattavat merkitystään

Google on aiemmin – hakukoneelle melko itsestäänselvästi – nojannut vahvasti hakusanoihin mainonnan kohdistamisessa. Sosiaalisen median mainonnan tuloksellisuuden ja menestystarinoiden myötä myös Google on alkanut voimakkaasti satsata yleisöjen ryhmittelyyn, luomiseen ja erilaisten signaalien tunnistamiseen.

“Google on tässä mielessä samalla polulla kuin Facebook ja sen emoyhtiö Meta: keskiössä on juuri kulloisellekin markkinoijalle oikeiden kohdeyleisöjen rakentaminen. Googlen käytettävissä olevissa valtavat datamassat ja satsaukset koneoppimiseen mahdollistavat isoja kehitysharppauksia”, sanoo Zaicew.

SmartShopping-kampanjat jäävät historiaan

Erityisesti verkkokauppojaan mainostaville yrityksille Performance Max tuo konkreettisen muutoksen aiempaan, sillä se tulee korvaamaan Smart Shopping -kampanjamuodon vuoden 2022 aikana.

Uutta kampanjamuotoa on Generaxionilla testattu aktiivisesti kevään aikana.

“Performance Max sopii hyvin monenlaisille asiakkaille, sekä kuluttaja- että B2B-markkinoinnissa. Ymmärrämme kampanjamuodon tarjoamia mahdollisuuksia koko ajan paremmin, mutta testauksen ja ymmärryksen syventämisen tulee olla jatkuvaa eikä vanhoihin lainalaisuuksiin voi luottaa – kuten ei muussakaan digitaalisessa markkinoinnissa”, päättää Zaicew.

Haluatko keskustella Google-mainonnasta?

Voit jättää meille yhteydenottopyynnön lomakkeella tai katso yhteystietomme 

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.