Display-mainonta

Googlen Display-verkosto on maailman laajin mainosverkosto, joka sisältää satoja suosittuja verkkosivustoja. Display-mainonnalla saavutat laajaa näkyvyyttä tarkasti kohdennetussa kohdeyleisössä.

90%käyttäjistä vierailee säännöllisesti sivustoilla,
joilla on Googlen mainospaikkoja.

Display-mainonnan päätavoite on yrityksesi tunnettuuden ja brändinäkyvyyden kasvattaminen kohderyhmäkohtaisesti. Mainontaa voidaan kohdentaa tarkasti esimerkiksi maantieteellisen alueen, päätelaitteen, vuorokauden ajan tai käyttäjien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Display-verkostossa voidaan toteuttaa tehokkaasti myös uudelleenmarkkinointia sivustollasi jo vierailleille kävijöille.

Monille Display-mainonta tuo ensimmäisenä mieleen bannerimainokset. Bannerit ovatkin Display-mainonnan yleisin muoto, mutta mainosverkostossa on tarjolla myös monipuolisesti erilaisia teksti- ja videomainosmuotoja. Tuloksellisessa Display-mainonnassa visuaalisuus on kuitenkin avainasemassa: koska mainonnan tehokkuus perustuu huomion kiinnittämiseen muiden toimintojen ohessa, mainonnan on oltava selkeää, ytimekästä ja pysäyttävää.

Vuosien aikana olemme toteuttaneet tuhansille asiakkaillemme tuloksellisia markkinoinnin kokonaisratkaisuja, joista keräämämme asiantuntemus, kokemus ja data on apunamme toteuttaessamme Display-mainontaa yrityksellesi.

Toimiva markkinoinnin kokonaisuus moninkertaistaa kysynnän

Display-mainonnan kohdentaminen kohderyhmän ominaisuuksien, mielenkiinnon kohteiden tai avainsanojen perusteella mahdollistaa mainosten näkymisen laajalle kohdeyleisölle.

Mainosnäytöt eivät välttämättä heti välity suoraksi verkkopalveluliikenteeksi, mutta logo, nimi tai tunnistettava tuote jää helposti mieleen. Näin esimerkiksi hakusanamainoksissa tai orgaanisissa hakutuloksissa huomattu tuttu nimi voi johtaa siihen, että käyttäjää päätyy tekemään oston juuri sinun yritykseltäsi.

Display-mainonnan merkitys onkin ennen kaikkea tunnettuuden kasvattamisessa ja muiden markkinoinnin kokonaisuuden tukemisessa. Ostopäätöstä tehdään harvoin ensimmäisellä sivustovierailulla ja vaihtoehtojen vertailu on hyvin yleistä.

Uudelleenmarkkinoinnin avulla vertailua tekeville tai harkintavaiheessa oleville ostajille saadaan palautettua omat palvelut ja tuotteet mieleen sekä mahdollisesti houkuteltua heidät palaamaan sivustolle harkitsemaan ostoa uudestaan. Sivustolle palaava kävijä on aina todennäköisempi ostaja, kuin ensimmäistä kertaa sivustolle saapuva vieraileva.

Näin yhteistyö etenee

Määritämme Google-tiimistämme oman asiantuntijan jokaiselle yritykselle. Asiantuntija selvittää yritykseltä tarvittavat lisätiedot, kuten kohderyhmät ja tavoitteet, jonka pohjalta hän suunnittelee ja käynnistää mainonnan sovitulla laajuudella.

Asiantuntijamme optimoi markkinoinnin tehokkuutta aktiivisesti mainosten sisältöjen, kohdennuksen, hintatarjousstrategioiden ja algoritmien opetusdatan avulla. Jatkuvasti markkinoinnista kerättävää dataa hyödynnetään koneoppivissa algoritmeissa. Kerätty data on aina yrityksesi omaisuutta ja hyödynnettävissä tulevaisuuden markkinointitoimenpiteissä.

Käymme tulokset ja tehdyt toimenpiteet säännöllisesti kanssasi läpi ja saat käyttöösi reaaliaikaiset tulosraportit, joiden avulla voit seurata tuottamamme markkinoinnin tuloksellisuutta – toimimme täysin läpinäkyvästi.

Menetelmät ja tekniikkamme

Attribuutio-mallit: dataohjaus, tulosten tulkinta

First Click, Last Click, Last Non-Direct Click, Data Driven Model

Hintatarjousstrategiat

CPT (cost per thousand), CPC (cost per click), CPL (cost per lead), CPS (cost per sale)

Mainontamuodot

Google Display Network, Affiliate marketing, Real-time bidding, Performance marketing, Behavioral targeting, Contextual targeting, Native advertising, Programmatic Advertising, Multi-display marketing