Tampere

Taloushallinnon harjoittelija

Etsimme taloushallinnon harjoittelijaa osaksi Finance-tiimiämme Tampereelle.

Generaxion on pohjoiseurooppalainen markkinoinnin ja digitaalisen asiakashankinnan asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme tekemään tulosta tänään ja kasvattamaan kilpailukykyä tulevaisuuteen.

Työskentelemme innostavassa, lähes sadan asiantuntijan yhteisössä, johon kuuluu ohjelmistokehittäjiä, myyjiä, markkinoinnin asiantuntijoita, luovia suunnittelijoita, projektipäälliköitä sekä teknisiä asiantuntijoita. Taloushallinnossa pääset näkemään läheltä, miten liikeyritys toimii ja kuinka talouden prosessit tukevat koko organisaation arkea.

Tehtävä sopii erinomaisesti esimerkiksi tradenomiopiskelijalle osaksi pakollista harjoittelua, mutta etsimämme henkilö voi olla myös uransa alkuvaiheessa oleva osaaja.

Mistä työsi koostuu?

Osallistut monipuolisesti taloushallinnon päivittäisiin tehtäviin osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Työskentelet kokoaikaisesti ja pääsääntöisesti lähityössä Tampereen toimistolla (perehdytyksen jälkeen mahdollisuus osittaiseen hybridityöhön).

Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi:

  • ostolaskujen käsittelyä
  • myyntilaskujen laatimista ja laskutuksen tukitehtäviä
  • raportointia ja tiedon kokoamista
  • taloushallinnon prosessien kehittämistä
  • muita avustavia taloushallinnon tehtäviä

Harjoittelijana pääset näin tutustumaan laajasti taloushallinnon kokonaisuuteen, ja näet, miten miten esimerkiksi laskutus, reskontrat, raportointi ja liiketoiminnan seuranta sekä yhteistyö asiakkaiden kanssa liittyvät toisiinsa käytännössä. Palkanlaskentaa lukuunottamatta vastaamme tiimissämme kaikesta talouteen liittyvästä.

Finance-tiimimme vastaa myös laskutukseen liittyvästä asiakasyhteistyöstä, kuten laskutuskysymysten ratkaisemisesta, reklamaatioiden käsittelystä ja saatavien seurannasta.

Mitä toivomme sinulta?

  • kiinnostusta taloushallinnon tehtäviä kohtaan
  • halua oppia uutta ja kehittyä
  • huolellista ja vastuullista työotetta
  • positiivista asennetta ja hyviä yhteistyötaitoja
  • sujuvaa suomen kielen taitoa

Aiempi kokemus taloushallinnosta tai alan järjestelmistä katsotaan eduksi, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Meille tärkeintä on motivaatio, halu oppia ja kiinnostus alaa kohtaan.

Miksi Generaxionille?

Saat käytännön kokemusta taloushallinnon tehtävistä osana kompaktia, asiantuntevaa ja kannustavaa tiimiä. Tavoitteenamme on löytää pidempiaikainen vahvistus tiimiimme, joten harjoittelun jälkeen sinulle voi avautua mahdollisuus jatkaa työsuhteessa.

Harjoittelujakson pituus on 3–5 kuukautta, ja palkkaa maksamme harjoitteluajalta 1500 €/kk.

Kerro hakemuksessasi lyhyesti itsestäsi, opinnoistasi ja siitä, mikä taloushallinnossa erityisesti sinua kiinnostaa. Jätä hakemuksesi 31.7.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jaksoittain, rekrytoinnista vastaavien henkilöiden lomajaksojen mukaan. Toivomme harjoittelijan aloittavan elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa.

Työsuhde
Harjoittelu, Kokoaikainen

Avoimet työpaikat

Taloushallinnon harjoittelija
Tampere

Taloushallinnon harjoittelija

Lue lisää

Etsimme taloushallinnon harjoittelijaa osaksi Finance-tiimiämme Tampereelle.Generaxion on pohjoiseurooppalainen markkinoinnin ja digitaalisen asiakashankinnan asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme tekemään tulosta tänään ja kasvattamaan kilpailukykyä ...

Project Manager, Platforms & E-Com
Helsinki, Lappeenranta

Project Manager, Platforms & E-Com

Lue lisää

Etsimme kokenutta, teknisen taustan omaavaa projektipäällikköä verkkopalveluprojektien vetäjäksi. Voit työskennellä valintasi mukaan Helsingin tai Lappeenrannan toimistolla.Olemme pohjoiseurooppalainen markkinoinnin ja digitaalisen asiakashankinnan asiant...

Avoin hakemus harjoitteluun – Trainee
Helsinki, Lappeenranta, Tampere, Turku

Avoin hakemus harjoitteluun – Trainee

Lue lisää

Tarjoamme yhtenä Pohjois-Euroopan edelläkävijöistä ja voimakkaimmin kasvavista toimijoista erinomaisia urakehitysmahdollisuuksia – mahdollisesti ja halutessasi myös jossain toisessa Pohjoismaassa. Odotettavissa on mielenkiintoisia haasteita sekä työympäri...

Avoin hakemus – Open application
Helsinki, Lappeenranta, Tampere, Turku

Avoin hakemus – Open application

Lue lisää

Yrityksemme kasvaa hurjaa vauhtia, joten etsimme jatkuvasti uusia lupauksia ja jo kokeneempia konkareita kasvattamaan kanssamme asiakkaidemme kysyntää. Meiltä löydät monipuolisia työtehtäviä niin asiakkuuksien hoidon ja kasvattamisen, projektien koordinoi...