Hakukäyttäytyminen, somealustat ja mainostaminen ovat muutoksessa – edelleen.
LinkedIn menetti 60 % B2B-liikenteestä, Googlen AI Mode päivittyi Gemini 3:lla ja Personal Intelligence -ominaisuudella ja Meta sulkee messenger.comin. Maaliskuun Xtracts-kooste tuo jälleen luettavaksesi kiinnostavia uutispoimintoja digimaailmasta.

LinkedIn menetti 60 % B2B-liikenteestä – hyvistä hakusijoituksista huolimatta
Tammikuun 2026 lopussa LinkedIn julkaisi tiedon, joka on herättänyt huomiota koko markkinointialalla. Alustan B2B-kasvutiimi kertoi julkisesti, että useissa aiheissa heidän orgaaninen, brändiin sitoutumaton liikenteensä oli laskenut jopa 60 prosenttia. Erityisen huomionarvoista on, että tämä tapahtui, vaikka hakusijoitukset pysyivät käytännössä ennallaan.
Selitys löytyy tekoälyhausta. Kun esimerkiksi Googlen AI Overviews tai ChatGPT vastaavat kysymykseen suoraan hakunäkymässä, käyttäjät eivät klikkaa eteenpäin. He saavat vastauksen ja jäävät siihen. LinkedIn kutsuu ilmiötä nimellä “zero-click search”, eikä se koske pelkästään LinkedIniä.
Linkedin päätti ettei ratkaisu ole luovuttaminen tai tyytyminen tilanteeseen. Helmikuun 10. päivänä LinkedIn julkaisi 13 kohdan ohjeistuksen sekä uuden poikkitoiminnallisen AI Search Taskforce -tiimin, joka yhdistää SEO:n, PR:n, sisällöntuotannon ja maksetun median osaajat. Fokus on muuttunut perustavanlaatuisesti: klikeistä viittauksiin.
Alustan uudet mittarit ovat nimeltään AI Presence Rate, Share of AI Conversation ja Citation Authority. Ne mittaavat sitä, kuinka usein LinkedIn esiintyy lähteenä tekoälyn tuottamissa vastauksissa – ei sitä, kuinka moni klikkaa. Alusta julkaisi myös tarkemman erittelyn siitä, mikä saa LLM-mallit (Large Language Models, suomeksi laajat kielimallit) viittaamaan sisältöön: selkeä rakenne, asiantuntijakirjoittajat, joiden meriitit ovat käyttäjien nähtävissä, sekä täsmälliset vastaukset heti tekstin alussa.
Kaikille B2B-sisältöjen tai hakukoneoptimoinnin parissa työskenteleville tämä on selkeä signaali: liikenne ei ole enää ainoa toimivan sisällön mittari.
Lähde: Search Engine Land

Google tuo Shopping-mainokset suoraan AI Modeen
Helmikuun 11. päivänä 2026 Google julkisti uuden mainosmuodon, joka on suunniteltu erityisesti AI Mode -ympäristöön. Mainosmuoto kulkee nimellä Direct Offers ja on osa Googlen laajempaa Universal Commerce Protocol -kokonaisuutta, joka lanseerattiin tammikuussa ensimmäisten testikumppaneiden (mm. Petco, e.l.f. Cosmetics ja Samsonite) kanssa.
Idea on yksinkertainen mutta potentiaalisesti erittäin tehokas. Kun käyttäjä osoittaa AI Modessa vahvaa ostoaikomusta – esimerkiksi tutkii tiettyä tuotetta perusteellisesti – voivat kyseistä tuotetta myyvät jälleenmyyjät näyttää käyttäjälle rajoitetun alennuksen suoraan hakunäkymässä. Asiakkaan ei näin tarvitse siirtyä mihinkään: tarjous kohtaa käyttäjän juuri siinä hetkessä, jossa ostopäätös syntyy.
Käytännössä jälleenmyyjät määrittävät Merchant Centerissä relevantit tarjoukset ja yksilölliset alennuskoodit. Googlen tekoäly päättää, milloin tarjouksen näyttäminen on järkevää. Tällä hetkellä tarjoukset keskittyvät prosenttipohjaisiin alennuksiin, mutta myös tuotepaketit ja ilmainen toimitus ovat tulossa.
Kaikkien verkkokaupan ja tulosvetoisen markkinoinnin parissa työskentelevien kannattaa seurata tätä kehitystä tarkasti. Jos AI Mode ottaa jatkossa entistäkin suuremman roolin kuluttajien hankintoihin tähtäävissä hauissa konversiopiste siirtyy yhä useammin suoraan hakunäkymään – kauas verkkosivustosta. Tämä muuttaa paitsi mainosstrategiaa, myös koko ajattelutapaa asiakaspolusta.
Lähde Search Engine Land

Meta avasi Creator Marketplacen globaalisti ja toi Threads-mainokset kaikille
Meta on myös aloittanut vuoden 2026 vauhdikkaasti uudistuksilla. Tammikuun 26. päivänä Threads-mainokset avattiin kaikille käyttäjille maailmanlaajuisesti – ei enää vain valituille markkinoille. Threads on näin siirtynyt kokeiluvaiheesta täysiveriseksi mainoskanavaksi, joka tukee kuva-, video- ja karuselliformaatteja sekä manuaalisesti että Advantage+-ratkaisun kautta.
Helmikuun alussa seurasi jatkoa uusille julkaisuille, kun Meta julkaisi merkittävän päivityksen Creator Marketplaceen: aiemmin vain 19 maassa käytössä ollut brändit ja vaikuttajat yhdistävä alusta on nyt avoin kaikille yrityksille globaalisti. Päivityksen myötä brändit näkevät nyt tekoälyn suosittelemia yhteistyökumppaneita eli vaikuttajia. Suosittelut perustuvat esimerkiksi siihen, ketkä sisällöntuottajat ovat aiemmin taganneet brändin tai olleet vuorovaikutuksessa sen sisällön kanssa. Lisäksi käyttöön on tullut uusi performance badge, eli tunniste joka ennustaa, ketkä tekijät voisivat tuottaa vahvoja tuloksia juuri kyseiselle yritykselle.
Lisäksi mukaan on tullut “Similar Creators” -hakutoiminto, joka löytää profiileja, joilla on samankaltaiset ominaisuudet kuin brändin tällä hetkellä parhaiten toimivilla yhteistyökumppaneilla. Tämä voi olla yritysbrändeille käytännöllinen ominaisuus, joka säästää aikaa ja voi parantaa kampanjoiden tuloksia.
Kokonaisuutena päivitykset viestivät, että Meta panostaa vahvasti vaikuttaja- ja sisällöntuottajaekosysteemiin kasvun ajurina. Threads uutena kanavana ja Creator Marketplacen vahvempi tekoälypohjainen brändien ja vaikuttajien yhteensovittaminen voivat olla monille yrityksille syy arvioida, tulisiko Metan alustakokonaisuus olla (vahvemmin) osa niiden vuoden 2026 mainosstrategiaa.
Lähde Social Media Today

Googlen AI Mode päivittyi Gemini 3:lla ja Personal Intelligence -ominaisuudella
Googlella on myös ollut vilkas alkuvuosi. Tammikuun 27. päivänä yhtiö ilmoitti, että sen tekoälymalli Gemini 3 on nyt oletuksena se malli, joka pyörittää AI Overviews -toimintoa kaikkialla maailmassa. Käyttäjille tämä päivitys tarkoitti parempia ja nopeampia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin – ja nämä voivat nyt esittää jatkokysymyksiä suoraan AI Overview -näkymästä siirtyen saumattomasti keskusteluun AI Moden kanssa.
Seuraava kehitysaskel Googlelta nähtiin helmikuun 26. päivänä. Tuolloin yhtiö toi uuden Personal Intelligence -ominaisuuden Google AI Pro- ja Ultra-tilaajien saataville. Sen avulla käyttäjät voivat yhdistää Gmailin ja Google Photosin hakutoiminnon AI Modeen. Lopputuloksena on hakukokemus, joka mukailee henkilökohtaista käyttötilannetta ja tarjoaa räätälöityjä suosituksia esimerkiksi ostamiseen ja matkailuun, perustuen käyttäjän omaan dataan.
Ominaisuus on vapaaehtoinen (opt-in), ja Google korostaa, ettei kertynyttä dataa jaeta kolmansille osapuolille. Markkinoijille tämä on silti merkittävä kehityssuunta. Haku muuttuu henkilökohtaiseksi täysin uudella tavalla – ja se voi vaikuttaa siihen, mikä sisältö on relevanttia kenellekin ja milloin.
Kehityksen suunta on selvä: Google muovaa kokonaisuudessaan hakutoimintoa uuteen uskoon: aiemmasta linkkilistasta keskustelevaan, personoituun ja tekoälyvetoiseen kokemukseen. Kehitys on nopeaa, ja vaikutukset näkyvyyteen sekä liikenteen rakenteeseen ovat jo selvästi havaittavissa.
Lähde: Tech Crunch

Meta sulkee messenger.comin
Meta on ilmoittanut sulkevansa messenger.comin huhtikuussa 2026. Käyttäjät, jotka lähettävät viestejä erillisen Messenger-verkkosivuston kautta, ohjataan automaattisesti osoitteeseen facebook.com/messages. Sama koskee Messengerin työpöytäsovellusta Windowsille ja Macille, joka suljettiin jo lokakuussa 2025.
Messenger ei kuitenkaan katoa sovelluksena. Viestien lähettäminen onnistuu edelleen mobiilisovelluksen kautta tai Facebookin verkkoversiossa – mutta Messenger ei enää toimi erillisenä työpöytäalustana.
Päätös on kiinnostava viesti suunnasta, johon Meta on matkalla. Yhtiö on vuosia kehittänyt Messengerin, WhatsAppin ja Instagram Directin yhdistämistä yhdeksi viestintäinfrastruktuuriksi. Koska Meta voitti hiljattain pitkään jatkuneen oikeustaistelunsa Yhdysvaltain kilpailuviranomaista vastaan, strateginen tarve tälle yhdistämiselle näyttää vähentyneen. Sen sijaan viestintätoiminnot integroidaan tiiviimmin takaisin osaksi Facebookiin ydintuotetta.
Brändeille ja markkinoijille, jotka käyttävät Messengeriä asiakaspalveluun tai suoraan viestintään seuraajien kanssa, on päivitys ilman muuta huomionarvoinen – vaikka käytännön vaikutukset arjessa jäänevätkin useimmille melko vähäisiksi.
Lähde: Social Media Today