Metan uusi AI-agentti Muse – näin se toimii

Meta esitteli syyskuussa 2026 uuden AI-agentin nimeltä Muse. Yhtiö itse luonnehtii sitä maailman ensimmäiseksi kaikille suunnitelluksi henkilökohtaiseksi AI-agentiksi.

Sovelluksesta tuli nopeasti yksi Yhdysvaltojen ladatuimmista. Muse on myös ehtinyt jo ajautua ensimmäiseen merkittävään kiistaan Amazonin, maailman suurimpiin lukeutuvan yhtiön, kanssa. Tässä artikkelissa kerromme, mihin Muse pystyy, mitkä ovat sen rajoitukset ja miksi kehitystä kannattaa seurata, vaikka palvelua ei ole vielä julkaistu Suomessa.

Chatbotista AI-agentiksi

AI-agentit ovat yleistyneet vauhdilla. Siinä missä tavallinen AI-chatbot – esimerkiksi ChatGPT, Gemini tai Claude – vastaa, kun siltä kysytään jotakin, pystyy AI-agentti tekemään asioita käyttäjän puolesta. Se voi esimerkiksi avata selaimen, täyttää lomakkeen, tehdä varauksen tai lähettää sähköpostin ilman, että käyttäjän tarvitsee itse käydä läpi kaikkia työvaiheita.

Muse on Metan versio tällaisesta agentista. Se on kuitenkin suunnattu tavallisille kuluttajille ja heidän arkeensa, ei yrityksille tai kehittäjille, jotka ovat tähän asti olleet useimpien AI-agenttien ensisijainen kohderyhmä.

Muse perustuu Meta Spark -nimiseen AI-malliin. Malli esiteltiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2026 Metan uuden tutkimusyksikön, Meta Superintelligence Labsin, ensimmäisenä mallina. Tuolloin se oli tarkoitettu lähinnä sisäiseen käyttöön. Syyskuussa julkaistu malli on kuitenkin konkreettinen tuote tavallisille käyttäjille.

Jokaisella käyttäjällä on oma agenttinsa, joka toimii pilvipalvelussa erillisellä virtuaalitietokoneella. Agentilla on käytössään oma selain, jota se käyttää itsenäisesti. Käyttäjän omaa puhelinta ei siis etäohjata, vaan tehtäviä suorittaa Metan palvelimella toimiva erillinen tietokone. Se voi jatkaa työskentelyä, vaikka sovellus suljettaisiin.

Käyttäjä voi myös nimetä agenttinsa ja valita sille ulkoasun. Tämä muistuttaa hieman sitä, miten ChatGPT:ssä on jo vuosien ajan voinut luoda omia mukautettuja GPT-versioita.

Mitä Muse osaa konkreettisesti tehdä?

Metan omien tietojen ja ensimmäisten yhdysvaltalaisten käyttäjäkokemusten perusteella Muse osaa muun muassa:

  • Lähettää sähköposteja. Se voi esimerkiksi tiedustella lentoyhtiöltä hyvityksen etenemistä.
  • Tehdä varauksia. Se voi varata matkoja, elokuvalippuja ja pöytiä ravintoloista.
  • Täyttää lomakkeita. Esimerkiksi päiväkodin retkelle tarvittavan lupalomakkeen täyttäminen onnistuu agentilta.
  • Seurata hintoja. Muse voi tarkkailla esimerkiksi lentolippujen tai uuden älypuhelimen hintakehitystä.
  • Muokata käyttäjän tallentamaa sisältöä käytännölliseen muotoon. Se voi esimerkiksi muuttaa Instagramista tallennetun reseptin ostoslistaksi.
  • Tehdä ostoksia. Muse voi suorittaa maksun Stripe Link -maksupalvelun avulla. Se ei tällöin näe käyttäjän varsinaisen maksukortin tietoja, vaan käyttää kertakäyttöistä virtuaalista korttinumeroa.

Tällaisten tehtävien suorittaminen edellyttää, että Muse pääsee käyttämään eri palveluita, joita ihmisellä on käytössään. Meta kutsuu näitä yhteyksiä connectoreiksi. Niiden kautta agentti voi käyttää esimerkiksi Gmailia, Google Kalenteria, Facebookia tai Instagramia.

Metan mukaan Muse voi periaatteessa käyttää mitä tahansa palvelua, jolla on julkinen ohjelmointirajapinta eli API. Käytännössä yhteyden muodostaminen vaatii kuitenkin usein käyttäjältä itseltään asetusten määrittämistä. Tämä voi olla tavalliselle kuluttajalle teknisesti hankalaa.

Meta on rakentanut järjestelmään myös Sentinel-nimisen valvontakerroksen. Se määrittää, mihin agentti saa päästä käsiksi ja milloin sen on pyydettävä käyttäjältä lupa. Lupa tarvitaan esimerkiksi ennen viestin lähettämistä tai rahan käyttämistä. Käyttäjä voi myös itse muokata agentille myönnettyjä käyttöoikeuksia.

Museen liittyvät haasteet

Metan aiempi historia yksityisyydensuojaan liittyvissä kysymyksissä herättää aiheellisia kysymyksiä. Yhtiö on saanut aiemmin sakkoja Yhdysvaltain kuluttajansuojaviranomaiselta (Federal Trade Commission, FTC), ja vuonna 2019 tuli ilmi tapaus, jossa Metan käyttäjien salasanoja oli paljastunut. Vuonna 2023 yhtiö joutui puolestaan tutkintaan yksityisyydensuojan puutteelisuuteen liittyvässä tapauksessa.

Useat yhdysvaltalaiset analyytikot ovatkin kysyneet julkisuudessa suoraan, luottavatko kuluttajat Metaan riittävästi antaakseen sen AI-agentille pääsyn sähköposteihinsa, kalentereihinsa, terveystietoihinsa ja maksutietoihinsa.

Metan mukaan Muse ei pääse suoraan käsiksi käyttäjien salasanoihin tai täydellisiin maksutietoihin. Yhtiö kertoo myös, ettei käyttäjän ja Musen välistä keskustelua jaeta Metan mainosjärjestelmien kanssa.

Tällä hetkellä konkreettisin haaste liittyy kuitenkin Amazonin kanssa syntyneeseen kiistaan. Amazon esti 22. syyskuuta 2026 Musea tekemästä ostoksia omalla alustallaan. Amazonin mukaan Meta ei ollut pyytänyt lupaa siihen, että Muse voisi asioida Amazonissa käyttäjien puolesta. Amazonin mukaan agentti ei myöskään ilmoita verkkosivustoa selatessaan olevansa AI-agentti, ja lisäksi se tallentaa asiakkaan kirjautumistietoja, mitä Amazon pitää tietoturvariskinä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Amazon puuttuu vastaavien agenttien toimintaan. Yhtiö on aiemmin estänyt Googlen ja OpenAI vastaavia agentteja, ja hiljattain Amazon myös hävisi oikeusjutun Perplexityn ostoksia tekevää bottia vastaan. Kyse ei siis ole vain Metasta, vaan laajemmasta kiistasta.

Pohjimmiltaan kyse on valtakamppailusta: kuka hallitsee kuluttajan ostokokemusta, kun AI-agentit alkavat yhä useammin tehdä ostoksia ihmisten puolesta.

Hinta ja saatavuus

Muse on toistaiseksi saatavilla vain Yhdysvalloissa. Kaikki tässä artikkelissa mainitut käyttökokemukset ja esimerkit ovat siksi peräisin Yhdysvaltojen markkinoilta. Euroopan tai Suomen julkaisuaikataulusta ei ole ilmoitettu. Musen käyttäjän on oltava vähintään 18-vuotias.

Yhdysvalloissa Musea voi käyttää iPhonen ja Androidin sovelluksella tai verkkosivustolla muse.ai. Mac-sovellus julkaistiin 17. syyskuuta 2026, ja palvelua voi käyttää myös WhatsAppin kautta. Tuki Metan AI-laseille on tulossa, mutta sen julkaisuaikataulua ei ole vielä vahvistettu.

Metan toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin mukaan Musea voi käyttää maksutta enintään 100 miljoonan tokenin viikkorajaan asti. Tokenit ovat tekoälyn käsittelemän tiedon yksiköitä, ja niiden kulutus kasvaa tehtävien pituuden ja monimutkaisuuden mukaan. Metan tekoälyjohtaja Alexandr Wang on puolestaan arvioinut, että valtaosa käyttäjistä pärjää maksuttomalla määrällä tokeneita.

Jos maksuton määrä tokeneita ei käyttäjälle riitä, on TechCrunchissa ja useissa muissa yhdysvaltalaismedioissa kerrottu kahdesta maksullisesta vaihtoehdosta: Power-tasosta, joka maksaa 20 dollaria kuukaudessa, ja Maximum-tasosta, jonka kuukausihinta on 100 dollaria. Meta ei kuitenkaan ole itse julkistanut tarkkoja tietoja siitä, mitä lisäetuja nämä tilaukset tarjoavat.

Latausmäärät rikkovat ennätyksiä

Analytiikkayhtiö Sensor Towerin mukaan Muse keräsi ensimmäisen viikon aikana lähes miljoona latausta. Syyskuun 19. päivänä 2026 siitä tuli Yhdysvaltain App Storen ladatuin maksuton sovellus. Muse ohitti näin ollen ChatGPT:n, Clauden ja Grokin vastaavien julkaisuvaiheiden latausmäärät.

Latausmäärä viestii siitä, että AI-agentit saattavat ensimmäistä kertaa tavoittaa todella laajan yleisön, ei enää pelkästään teknologiasta erityisen kiinnostuneita käyttäjiä.

Miksi AI-agenttien kehitys on merkityksellistä markkinoijille?

Vaikka Muse ei ole vielä saatavilla Suomessa, on kaikkien digitaalisen markkinoinnin parissa työskentelevien hyvä seurata sen kehitystä. Amazonin kanssa syntynyt kiista nostaa esiin laajemman muutoksen, joka on merkityksellinen jo nyt.

Kirjoitimme kehityspolusta aiemmin ChatGPT-mainonnan yhteydessä: tekoälystä on tulossa yhä useammin kuluttajan ensimmäinen pysäkki tiedonhaussa, jo kauan ennen ostopäätöstä. AI-agentit muuttavat kulutuskäyttäytymistä vielä radikaalimmin, kun tiedonhaun lisäksi koko ostoprosessi siirtyy tekoälysovellukseen.

Markkinoijille tämä herättää uuden kysymyksen: kenelle yritys oikeastaan viestii, kun AI-agentti toimii asiakkaan puolesta? Jos Muse esimerkiksi varaa pöydän ravintolasta tai lisää tuotteen verkkokaupan ostoskoriin ilman, että ihminen itse selaa sivustoa, perinteisen mainonnan merkitys voi jäädä kyseisessä vaiheessa vähäisemmäksi.

Ratkaisevaksi seikaksi muodostuu se, pystyykö AI-agentti ylipäätään löytämään yrityksen tuotteet ja palvelut sekä suorittamaan tarvittavat toimenpiteet. Jotta tämä onnistuisi, on tuotesyötteiden ja verkkosivustojen lomakkeiden toimittava siten, että agentti pystyy niitä käyttämään.

Olemme sivunneet samaa asiaa aiemmin ChatGPT-mainontaan liittyvien tuotefeedikampanjoiden yhteydessä: puutteelliset tai epäselvät tuotetiedot heikentävät tuloksia riippumatta siitä, käsitteleekö niitä mainosjärjestelmä vai AI-agentti.

Amazonin ja Metan välinen kiista osoittaa, ettei kehitys etene ilman kitkaa. Suurilla teknologiayhtiöillä on vahva taloudellinen intressi hallita sitä, miten kuluttajat tekevät ostoksia niiden alustoilla. Ne eivät välttämättä halua päästää kilpailevien yritysten agentteja käyttämään palveluitaan vapaasti.

Pahimmillaan kehitys voi johtaa tilanteeseen, jossa Metan agentti toimii sujuvasti lähinnä Metan omissa palveluissa ja Amazonin agentti Amazonin alustalla.

Yritysten kannalta tämä korostaa laajan digitaalisen saavutettavuuden ja teknisen valmiuden merkitystä. Yhden kanavan varaan ei kannata rakentaa kaikkea, vaan tuotteiden ja palveluiden on oltava löydettävissä ja käytettävissä eri alustoilla – sekä ihmisille että tekoälyagenteille.

Tiivistetysti

Muse on varhainen esimerkki siitä, miten AI-agentit voivat siirtyä tiedonhausta konkreettiseen toimintaan kuluttajan puolesta. Vaikka palvelu ei ole vielä saatavilla Suomessa, kehitystä kannattaa seurata: tulevaisuudessa kilpailua ei käydä vain siitä, mikä yritys löytyy hakutuloksista tai saa kuluttajan huomion, vaan myös siitä, minkä yrityksen tuotteita ja palveluita tekoäly pystyy hyödyntämään.

Haluatko keskustella yrityksesi löydettävyyden tai digimarkkinoinnin kehittämisestä? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.