Tarinankerronta sosiaalisessa mediassa

Olipa kerran … ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Klassinen aloitus ja lopetus perinteiselle sadulle. Koukuttava aloitus, jännittäviä käänteitä ja sopivasti ennalta arvattava lopetus. Prinssi sai prinsessansa, lohikäärme surmansa – ja valtakunnassa jälleen kaikki hyvin.

Hyvät tarinat elävät ja kestävät aikaa. Mutta mitä tekemistä perinteisillä saduilla tai tarinankerronnalla on markkinoinnin ja sosiaalisen median kanssa? Pureudumme tähän artikkelissamme.

Some, markkinointi ja tarinat sulautuvat yhteen

Perinteisellä sadulla on alku, keskiosa ja loppu – unohtamatta yllättävää käännettä ja loppuhuipennusta. Ja lähes aina tarinalla on myös opetus, johon useimmat meistä voimme tavalla tai toisella samaistua. Näistä kaikista tarinankerronnan elementeistä voi ammentaa viestintään ja markkinointiin – erityisesti sosiaalisen median alustoilla.

Onnistunut tarinankerronta somessa saa parhaimmillaan aikaan sen mitä perinteiset sadutkin: innostusta, rohkaisua ja oppimista.

Tarinankerronnalla voidaan myös myydä – sanomaa tai tuotteita – ilman, että sitä koetaan varsinaiseksi myynniksi. Vaikka tarkoitusperä olisikin selvästi kaupallinen, voivat tarinat silti ilahduttaa, viihdyttää ja olla merkityksellisiä.

Kuluttajat etsivät ja hakevat nykyisin merkityksellisyyttä enemmän kuin koskaan. Tuotteita ei enää hankita pelkästään siksi, että ne ovat cool, vaan koska niihin liittyy jokin merkitys tai arvo. Tarinankerronta tai tarinallistaminen ovat oivia keinoja tuoda näitä samaistuttavasti esiin.

Mikä tekee somesta erityisen hyvän alustan tarinalliselle sisällölle? Lyhyt vastaus kuuluu, että mitkään muut alustat eivät tarjoa niin paljon mahdollisuuksia vuorovaikutteisuuteen: parhaimmillaan brändisi someyleisöstä tulee itsestäänkin tarinankertojia.

Kokosimme vinkkejä tarinankerrontaan somesisällöissä.

Lyhyestä virsi kaunis

Niille, jotka arvostavat tiivistelmiä kokosimme tärpit jo heti kärkeen – syvennämme kuitenkin jokaista niistä myöhemmin artikkelissa.

  • Valitse tarinallesi suunta – mihin yritys tai tuotebrändisi on menossa pidemmällä aikavälillä?
  • Jos mahdollista, näytä tarinasi kertomisen sijaan.
  • Älä arkaile tekstien kanssa – revittele ja riko kaavoja!
  • Hyödynnä somen vuorovaikutteisuus: miten käyttäjät tai vaikuttajat voisivat osallistua tarinaasi?
  • Somealustoilla näet nopeasti mikä sisältö toimií ja mikä ei – kokeile rohkeasti aiemmasta poikkeavaa.
  • Tutustu asiakkaisiisi, jotta opit mikä heille on merkityksellistä.
  • Käyttäjät edellyttävät aitoutta – vastaa huutoon.

01 Muista yrityksen kokonaistarina

Sosiaalinen media on moneen muuhun kanavaan verrattuna pelikenttä, jonka rajoista osa on suorastaan tehty ylitettäviksi. Sääntöjä ja rajoituksia on toki somealustoillakin, mutta silti tarinankerronnan ja perinteisemmän mainonnan rajapinnoille mahtuu kosolti luovuutta ja kokeiluja.

Huomioi kuitenkin muutama perusasia tarinoiden raameiksi:

/ Mitkä ovat liiketoimintasi tavoitteet nyt – ja miltä uskot niiden näyttävän viiden vuoden kuluttua?

/ Ketkä muodostavat kohdeyleisösi?

/ Mistä (demografisista) ryhmistä tavoittelet kasvua seuraavina vuosina?

/ Millainen on yrityksesi suhde asiakkaisiinsa?

Miksi nämä pohdinnat ovat tärkeitä? Siksi, että yrityksesi tarinan niin sanottu iso kuva täytyy olla kirkas – vain siten voit luoda pienempiä tarinoita, jotka tukevat matkaa kohti koko liiketoiminnan tavoiteltua suuntaa.

Tarinoilla on monta tasoa:

01
Lyhyt – jokainen sisältö on oma pieni tarinansa.

02
Keskipitkä – kampanja tai muu kokonaisuus, joka koostuu useammista sisällöistä.

03
Pitkä – koko yrityksen tarina. Tarina, jonka toteutumista kaikki pienemmät sisällöt tukevat.

Kun tuotat ja kerrot pienempiä tarinoita tavalla, joka tukee koko yrityksen tarinaa, luot pohjaa yrityksesi tunnistettavuudelle – ja sille, että osa yleisöstä haluaa kenties olla osa tarinaanne.

02 Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa

Fraasi on lievästi sanoen kulunut – mutta edelleen paikkaansa pitävä. Somessa jos missä kuvilla, etenkin liikkuvalla kuvalla, on kiistaton ykkösasema viestin välittäjänä.

Välitä siis tarinasi viesti kuvilla ja videoilla aina kun voit.

Useimmat somealustoista perustuvat enemmän tai vähemmän kuvien ja videoiden jakamiseen, ja se on tehty helpoksi. Älä aseta rimaa tarpeettoman korkealle: usein melko yksinkertainenkin grafiikka tai lyhyt video toimivat mainiosti tarinasi ytimen välittämisessä.

On tietenkin totta, ettei sisältötulvan keskellä ole helppoa erottua: huomion herättämiseen panostavat lähes kaikki muutkin, luultavasti myös ne yritykset, joiden kanssa kilpailet. Muutamat ensimmäiset sekunnit ratkaisevat kiinnostuuko käyttäjä visuaalisestä sisällöstäsi – vai siirtyykö tämä seuraavaan.

03 Kirjoita rohkeita tekstejä

Siitäkin huolimatta, että juuri edellä nostimme kuvat ja videot jalustalle tarinankerronnassa, eivät tekstit ole suinkaan menettäneet merkitystään. Terävä ja oivaltava teksti on edelleen vaikuttamassa siihen, kuinka viestisi ymmärretään ja vastaanotetaan.

Jos olet copywriter tai muuten luovaan kirjoittamiseen harjaantunut, on tästä luonnollisesti etua. Tarinankerronta somessa ei kuitenkaan ole kokeneen ammattilaisen yksinoikeus – kaikki kertovat tarinoita, ja somesisältöihin on mahdollisuus harjaantua kokeilemalla.

Somen syvin olemus ei ole tarjota pitkiä tai syväluotaavia tekstejä, eivätkä käyttäjät näitä sieltä odota saavansa. Rajallinen tila ja merkkimäärät päin vastoin pakottavat tarjoilemaan olennaisen ytimekkäästi ja kiinnostavasti.

Somesta etsitään inspiraatiota, viihdettä ja kiinnostavia oivalluksia. Kiinnostuksen herättyä käyttäjät löytävät kyllä reittejä tyydyttää mahdollisesti herännyt tiedonjano toisissa kanavissa – voit siis heittäytyä kokeilemaan ja pyrkiä luomaan tarinoista teasereita muuhun yrityksen sisältöön tutustumiselle.

Huumori on tehokas keino herättää kiinnostusta, mutta samalla äärimmäisen vaikea laji. Hauskaksi aiottu heitto tulee usein ymmärretyksi aivan toisin – tästä meillä jokaisella lienee lukuisia kokemuksia. Yleisöä kannattaa ehdottomasti pyrkiä hauskuuttamaan ja tarjota heille viihdettä, sillä näihin sisältöihin juuri somessa sitoudutaan. Harjoittelun tarve ja hutien mahdollisuus huumorin käytössä täytyy kuitenkin myös tiedostaa.

04 Vuorovaikutteisuus & vaikuttajat

Vaikuttajilla on vaikutusta. Kaikilla yrityksillä ei tarvitse olla näkyvää yhteistyötä eturivin julkkiksen kanssa – mutta ei mahdollisuutta vaikuttajayhteistyöhön kannata myöskään ohittaa harkitsematta.

Tärkeä osa tarinankerrontaa on löytää tapoja vuorovaikutteisuuteen ja samaistumiseen kohdeyleisön kanssa. Toisinaan brändin arvojen ja tuotteen kanssa yhteensopiva vaikuttaja on tässä satsauksen väärti.

Vaikuttaja voi kuitenkin olla myös tavis – esimerkiksi oma työntekijänne, joka rakentaa yrityksenne tarinaa vaikkapa videoilla, jotka antavat vinkkejä tuotteidenne käyttöön. Emme vähättele isoksi kasvaneiden henkilöbrändien ja valtavien seuraajayleisöjen potentiaalia, mutta arkiselle ja aidolle sisällölle on selvästi tilausta myös.

05 Mitä yleisösi arvostaa?

Somealustojen työkalut näyttävät nopeasti mitä sisältöjä seuraajat arvostavat, ja mitkä vastaavasti eivät heitä kiinnosta tai sitouta. Tämä tieto kannattaa ehdottomasti purkaa analyyseiksi aiempien julkaisujen tehosta ja hyödyntää tulevien sisältöjen suunnittelussa.

Pelkkä aiemmin hyvin toimineen sisällön toistaminen tai kopiointi ei tietenkään ole autuaaksi tekevä ratkaisu: jos koskaan ei kokeile uutta, uudenlaista vuorovaikutteisuutta ei pääse syntymään. Kannattaa siis heittäytyä välillä kokeilemaan Facebook liveä tai hypätä rohkeasti trendaavan videoformaatin aallolle – vain testaamalla saa tietää, mikä omaan kohderyhmäänne kolahtaa.

Jatkuvuuden ja johdonmukaisuuden, sekä toisaalta yllättävien uutuuksien tai villien kokeilujen välillä tulee säilyttää tasapaino. Uskollisetkin seuraajat ja asiakkaat odottavat toisinaan tulevansa yllätetyiksi, jotta mielenkiinto sisältöjen seuraamiseen säilyy. Yrityksen kokonaistarinan tulee ajan saatossa kasvaa ja yllättää, joten pyri pitämään kiinnostusta yllä oivaltavilla pienemmillä tarinoilla matkan varrella.

06 Merkityksellisyys on kaikki kaikessa

Olipa toimialasi mikä hyvänsä, asiakkaidesi – nykyisten ja potentiaalisten – tunteminen on edellytys kaiken markkinointiviestinnän onnistumiselle.

Ilman hyvää näkemystä siitä, ketä asiakkaasi ovat ja mitä he arvostavat, on mahdotonta tuottaa sisältöjä, joilla on heille merkitystä. Kun asiakkaan ajattelusta ja päätöksenteon syvemmistä vaikuttimista on ymmärrystä, voi tarinankerronnassa nostaa esiin hänelle merkityksellisiä seikkoja.

Lentoyhtiö voi esimerkiksi valita markkinoivansa huokeita yhden suunnan lentojaan pelkällä hinta-argumentilla, ja puhutella kaikkia asiakasryhmiä jotakuinkin samalla viestillä. Mikäli yhtiö on kuitenkin tunnistanut, että osalle asiakaskunnasta maiden välillä liikkuminen, sekä eri maissa oleskelu ja työskentely on enemmänkin diginomadin elämäntapa kuin matkustelua, voi heille markkinoida one-way-lentoja osana joustavaa elämäntapaa.

Somen vuorovaikutteisuus ja mm. mahdollisuus iän perusteella kohdentamiseen avaavat mahdollisuuksia korostaa kullekin ryhmälle merkityksellisiä viestejä – huomioi siis tämä mahdollisuus tarinankerronnassa.

07 Ikkuna toiseen maailmaan

Aitous on somen avainsana – ja käyttäjät vaativat sitä enemmän ja enemmän. Some on parhaimmillaan kurkistus kulissien taakse. Se voi olla ikkuna maailmaan, jota yleisö ei muutoin juurikaan näe.

Monilla somealustoilla on mahdollisuuksia jakaa sisältöä livenä tai muutoin rajallisessa aikaikkunassa, mikä saa yleisön kokemaan, että he kuuluvat valikoituun kutsuvierasjoukkoon. Somealustat ovat myös paikkoja tuoda esiin inhimillinen puoli yrityksestä ja sen ihmisistä. Muun muassa Instagramin ja Facebookin livelähetykset ja tarinat toimivat tästä esimerkkeinä.

Näitä kannattaakin rohkeasti hyödyntää tarinankerronnassa, ja kutsua yleisöä vuorovaikutukseen. Eikä rimaa sisällöntuotannon ammattimaisuudelle tarvitse aina asettaa valtavan korkealle – toisinaan aito läsnäolo, yrityksen ihmisten heittäytyminen ja yhteisen livehetken jakaminen voi olla yleisölle riittävä lisäarvo jo itsessään.

Yhteenveto

Somen tarjoamat mahdollisuudet tarinankerrontaan ovat valtavat. Eri alustoilla on omat erityispiirteensä ja tukku sisältöominaisuuksia, jotka odottavat hyödyntämistään. Voit tuoda tarinaasi esiin kuvilla, grafiikoilla ja videoilla, ja tehdä kokeiluja erilaisilla tekstisisällöillä. Vuorovaikutus yleisön kanssa on mahdollista monella eri tavalla, joihin lukeutuu yhteistyö ammattimaisten vaikuttajien kanssa.
Kohdeyleisön pulssilla pysyminen on avain menestykseen, myös somessa. Tässä apuna ovat alustojen omat työkalut, joiden keräämää dataa kannattaa ehdottamasti hyödyntää. Trendaaviin ilmiöihin kannattaa yrityksissä suhtautua uteliaisuudella, kunhan samalla pidätte huolen, että sisällöt säilyvät brändinne mukaisina – ja osuvat teidän kohdeyleisöönne sekä yrityksen kokonaistarinaan.

Käyttäjät hakevat somesta aitoutta ja merkityksellisyyttä – pidä huoli, että vastaatte somesisällöllänne tähän toiveeseen.

Ei helppoa – mutta palkitsevaa

Tarinallisuuteen on markkinointiviestinnässä pyritty jo kauan, voisi sanoa aina. Silti kovin harva brändi on vieläkään tässä mestari, mikä kertoo ettei laji suinkaan ole helppo. Some on kuitenkin mahdollisuus kokeiluihin, jatkuvaan oppimiseen ja parhaimmillaan isoihin onnistumisiin – usein vieläpä varsin kustannustehokkaasti. Rohkaisemme siis käyttämään aikaa ja kasvattamaan osaamista, jotta yrityksenne menestys rakentuisi toivottuun suuntaan myös tarinankerronnalla somessa.

Lue myös:
Markkinointisuunnitelma on arjen markkinoinnin pelikirja

Somestrategian avulla pakkopulla muuttuu arvokkaaksi kanavaksi

Voimmeko olla avuksi somesisällöissä – tai muuten brändinne rakentamisessa? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.