Hakukoneoptimointi voi moninkertaistaa kysynnän ostopolun eri vaiheissa

Voiko Google Ads -mainonnalla vaikuttaa verkkosivuston hakukonelöydettävyyteen?

Käyttäessäsi Googlen hakua, olet varmasti huomannut, että ensimmäiset hakutulokset ovat valitsemaasi hakusanaan liittyviä mainoksia. Nämä ylimpinä linkkeinä listautuvat yritykset ovat siis päättäneet maksaa sijoittumisesta hakutulosten kärkeen ja paremmasta näkyvyydestä.

Kyseessä on hakukonemarkkinointi (Search Engine Marketing, SEM), jonka yleisimmin tunnettu muoto lienee Google Ads -mainonta. Yritykset investoivat näkyvyyteen valituilla, omaan liiketoimintaansa liittyvillä avainsanoilla, ja maksavat tietyn summan jokaisesta klikkauksesta, jolla käyttäjä siirtyy heidän verkkopalveluunsa tai muuhun digitaaliseen ympäristöönsä.

Hakukonemarkkinoinnilla voidaan auttaa monien yrityksen markkinoinnille asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Yksi näistä on se, että hakusanamainonnasta saadaan tärkeää tietoa yrityksen verkkopalvelun hakukoneoptimoinnin (Search Engine Optimization, SEO) tueksi: mitkä hakusanat toimivat käyttäjien keskuudessa parhaiten? Lisäksi klikkeihin perustuva mainonta on usein kustannuksiltaan järkevää, sillä mainostajana maksat vain sivustollesi siirtyneistä kävijöistä. 

Hakukoneoptimointi tähtää siihen, että yritys saavuttaisi mahdollisimman hyvän sijoituksen Googlen orgaanisissa tuloksissa, eli mainosten jälkeen näkyvällä hakutulosten listalla. Mainontaan verrattuna verkkosisältöjen ja -alustojen optimointityö ja sen myötä hakukonelöydettävyyden parantantaminen on pitkäjänteisempää työtä – ja myös vaativampaa.

Jatkuvan, pitkäjänteisen hakukoneoptimoinnin ja säännöllisesti toteutettavien Google Ads -kampanjoiden yhdistelmällä voidaan usein saavuttaa hyviä tuloksia. Ei ole harvinaista, että yritykset kokevat maksullisten Google Ads -kampanjoiden jälkeen sijoituksensa parantuneen orgaanisten hakutulosten listalla. Voiko tämä pitää paikkaansa?

Google Ads voi vaikuttaa epäsuorasti yrityksesi sijoitukseen Googlen hakutuloksissa

Googlen puolelta asia on yksiselitteinen: mainokset eivät vaikuta sijoitukseen orgaanisissa hakutuloksissa. Sijoituksia orgaanisten hakutulosten listalla ei voi ostaa, vaan se pelikenttä pidetään avoimena ja reiluna kaikille verkkosivustoille. Hakukoneen perusperiaatteen mukaisesti palvelua, tuotetta tai mitä tahansa asiaa etsivälle käyttäjälle esitetään parhaiten hakua vastaavat tulokset. 

Edellä todetusta huolimatta yhteys Google Ads -mainonnan ja hakukonelöydettävyyden välillä on kuitenkin olemassa. Kun yrityksesi Google Ads -kampanja on onnistunut, kasvaa liikenne verkkosivustollesi, usein huomattavasti. Mikäli kävijät pitävät sivustosi sisällöstä, ja kokevat sen vastaavan tarpeitaan, kasvaa todennäköisyys sille, että he myös jakavat sivustosi sisältöä muille. 

Tämän kautta sivustollesi voi tulla täysin uutta liikennettä, joka ei ole peräisin Google Ads -mainonnasta. Tämä lisääntynyt liikenne on hakukoneen vinkkelistä katsottuna tavanomaista, orgaanista liikennettä, joka kielii käyttäjiä kiinnostavasta sisällöstä ja joka näin kasvattaa sivuston relevanttiutta Googlen silmissä – ja vaikuttaa positiivisesti löydettävyyteen.

Google Ads kasvattaa tunnettuutta

Näkyessään hakutulosten yhteydessä, Google Ads -mainokset kasvattavat yrityksen tunnettuutta. Vaikka käyttäjä ei mainoksen nähtyään siirtyisikään mainostajan sivustolle tai verkkokauppaan, jää mainoksesta usein muistijälki. 

Aiemmin kohdattu brändi, yrityksen nimi tai logo saattaa muistua mieleen seuraavaa, samaan aihepiiriin tai tarpeeseen liittyvää tiedonhakua tehdessä, jolloin käyttäjä mahdollisesti hakee suoraan yrityksen tai brändin nimellä. Jos tämän jälkeen kokemus sisällöstä on positiivinen, voi vaikutus edellä kuvattuun tapaan vielä kertautua, mikäli käyttäjä jakaa tai suosittelee sisältöä omassa verkostossaan.

Kuten edellä todettua, suoraa vaikutusta maksetun mainonnan ja orgaanisten hakutulosten välillä ei alustajätin mukaan ole. Yllä kuvatut esimerkit kuitenkin osoittavat, että optimointityön ja hakusanamainonnan parhaita puolia voi ja kannattaa käytännön markkinointityössä yhdistää.

Vinkkejä orgaanisten hakutulosten parantamiseen

Listaamme lopuksi muutamia vinkkejä, kuinka Google Ads -mainontaa voi hyödyntää orgaanisten hakutulosten parantamiseen:

Remarketing, eli suomeksi uudelleenmarkkinointi tarkoittaa käytännössä sitä, että mainoksiasi kohdennetaan henkilöille, jotka ovat jo vierailleet verkkosivuillasi. He eivät välttämättä ensimmäisellä kerralla päätyneet ostaviksi asiakkaiksesi, mutta tunnistavat yrityksesi ja ovat kiinnostuneita tarjoamistasi tuotteista tai palveluista.

Analysoimalla heidän verkkokäyttäytymistään, eli esimerkiksi sitä millä sivuilla he viettävät aikaa ja mitä toimenpiteitä he siellä tekevät, voit saada arvokasta tietoa kuinka voit parantaa sivustosi sisältöä – ja tätä kautta parantaa sijoitustasi hakutuloksissa.

Uudelleenmarkkinointi kasvattaa myös mahdollisuuksiasi lisätä myyntiä, sillä tutkimukset osoittavat, että oston loppuunsaattaminen tapahtuu harvoin haun ensimmäisten klikkausten seurauksena.

Hakusanaraportit Google Ads -mainonta antaa yritykselle parhaimmillaan arvokasta tietoa millä hakusanoilla potentiaaliset asiakkaat tosiasiallisesti etsivät vastauksia tarpeisiinsa. Kampanjaa aloittaessasi olet tehnyt oletuksia kohderyhmiesi käyttämistä hakusanoista ja -lauseista, mutta vasta toteutuneen kampanjajakson tuloksia analysoimalla näet mitkä sanat saavat parhaita tuloksia – eli eniten asiakkaita siirtymään verkkosivuillesi. Näiden analyysien tulokset ovat työkaluja sivustosi löydettävyyden parantamisessa. 

CTR (click through rate) eli klikkaussuhde on yksinkertaisuudessaan hyvä mittari mainoksen toimivuudesta: se kertoo, kuinka moni mainoksen nähneistä on sitä klikannut. Hyvin laadittu mainosviesti vakuuttaa kävijän siitä, että sivuston sisältö on laadukasta ja vastaa hänen odotuksiinsa. Voit hyödyntää tätä tietoa toimivista mainossisällöistä myös verkkopalvelusi sisällöllisessä kehittämisessä.

Kaipaatko apua verkkosivustosi kehittämiseen tai tuloksellisen markkinoinnin toteutukseen?

Halutessasi voit jättää meille yhteydenottopyynnön lomakkeella tai katso yhteystietomme

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.